Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun kakkua

Tänä joulun kakuissani näkyi  runsautta, ja kaikkia kakkuja yhdisti Suklaapossun mehevä suklaapohja, josta tullut niin suosikkini ja ystävänikin sitä haluavat kakkuihinsa. On ollut ihana tehdä joululeipomisia ja etenkin näitä kakkuja. Yhtä kakkua en saanut kunnon valossa kuvattua ja se jäi harmittamaan sillä kakku näytti kyllä kauniimmalta luonnossa kun kuva kertoo. Mutta minähän tiedän sen.....

Kohta minulle koittaa 3 viikon loma ja tulee pakkolomaa leipomisestakin. Saas nähdä olenko hotellin keittiössä puuuhastelmassa jotain. Sieltä palattuani alkaakin taas juhlaleipominen sillä pääsen viettämään lähes heti syntymäpäiviäni ystävieni parissa....toivottavasti. En ole nimittäin vielä kutsunut heitä.  Mutta nyt joulukakkujeni  kuvat.

Suklaakakkupohja, suklaatäytteellä

Suklaakakkupohja mango ja vaniljatäyte

Suklaakakkupohja mansikkatäyte

Suklaapohja täytteenä suklaata ja granaattiomenaa

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Ihanaa Jouluaikaa

Jouluaatto meni eilen rauhallisesti ja läheisten läsnä ollessa Tänä jouluna minä olen leiponut paljon joululeivonnaisia  ja kakkuja. Mutta tätä joulua ennen tapahtui muutakin mukavaa.

Otimme  Erjan  Leipoo Sukkasillaan blogin ystävän
kanssa varaslähdön jouluun,  leipoen  kaikkea jouluista ja lisäksi kuvasimme leivonnaisiamme . ´Vietimme mahtavan iloisen ja ihanan päivän,  joten joskus pitää tehdä jotain vastaavaa kivaa yhdessä lisää.

 JUHLAKAUPPA
Oli mukana päivässämme tuotteillansa mm ihania jouluisia koristeita sekä koristeliinaa joka koristaa pöydän keskellä kattaustamme. Myös punaisessa kakussa on käytetty Pavonin Rosso merkkista suklaasuihketta jota saa myös  Juhlakaupsta, löytyy tästä linkistä.

Kiitos Erjalle ja Juhlakaupalle että mahdollistitte tämän ihanan kokemuksen.  Tässä näette Erjan kuvaamana näitä päivän tuotoksia. Osalle löytyy ohje Erjan Leipoo sukkasillaan blogista ja osalle omasta blogistani.