Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

lauantai 31. lokakuuta 2015

Hyvää Halloweeniä tällä Mandariini kakulla

Viikonloppu on ollut kiireistä aikaa, synttäritarjottavia olen tehnyt jos siinä sivussa kurpitsa piirakan ja toisenkin kakun kotiimme.  Tämän jälkimmäisessä  kuvassa olevan  Halloween kakun tein pari viikkoa sitten,  kun tulevan  Lontoon matkakaverit kävivät kylässä. Olen nimittäin viikon päästä lähdössä Lontooseen ja sieltä Birginhamiin kakkumessuille, joten jännät päivät ovat edessä. Siitä kirjoittelen ja laittelen kuvia sitten blogiini, niin pääsette tunnelmoimaan niistä ihanista kuvista, (jos onnistun kuvaamaan ) ja ehkä joitain vinkkejä jos niistä olisi hyötyä jollekkin. Ensimmäisessä kakussa on mandariini täyte ja valkosuklaa kreemi joka päällystetty Suklaa Ganachella.   Mutta nyt nautitaan Halloween viikonlopusta ja levosta (mikä se on) .

Happy Halloween



tiistai 27. lokakuuta 2015

Mehevä Päärynä-kahvikakku

Eilen illalla olohuoneen pöydällä hedelmä kipossa 2 päärynää alkoi tuijottamaan minua ja siitä syntyikin idea tehdä pikainen kahvikakku, jotta saa ne hyötykäytettyä ennen kuin menevät pahaksi. Seuraavaksi jääkaapille katsomaan mitä sieltä löytyy, ja sitten vain munat ja sokerit vatkautumaan. Kakun tekee meheväksi raastettu päärynä ja myös vaniljarahka jota kakussa on. Kakkuun saa näyttävyyttä , sen kauniin värin lisäksi , raidoittamalla kakun suklailla. Käytin valkosuklaata ja nougatsuklaata tässä kakussa.  Lisäksi ne tuo lisämakua kakkuun. Kun kakku oli jo uunissa kävi mielessäni, että olisi pitänyt maustaa konjakilla hieman, olisi tuonut hyvän säväyksen päärynän kanssa. Mutta ehkä ensi kerralla. Kakun voi hyvin tehdä myös omenasta tai vaikkapa ananasmurskasta. Paistolämpotila 200 c  30-40 min.


Kakku

3 munaa
2 1/2 dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 1/2 dl vaniljarahkaa /tai jogurttia
4 dl vehnjauhoja
75 g sulatettua voita
1-2 päärynää kuorittuna ja raastettuna

Koristeluun 
50 g valkosuklaata
50 g nougat suklaata

Vaahdota munat ja sokeri, Sulata rasva. Sekoita jauhot ja mausteet yhteen. Lisää vaniljarahkaa vaahtouneseeseen munasokeri seokseen. Lisää lopuksi vuorotellen sulatettu voi ja jauhot. Lopuksi kääntele raastettu päärynä taikinan joukkoon hyvin sekaisin. Paista kakku uunin keskitasolla ja anna jäähtyä ennen kuin siirrät sen vuoasta pois. Taikina on sopiva n. 1 1/2 litran vuokaan. Älä laita liian isoa vuokaa.

Kun kakku on jäähtynyt niin sulata suklaat, jäähdytä niitä hieman ja vasta sen jälkeen laita pursotuspussiin ja tee raitoja kakun päälle. Voit myös valuttaa suklaa lusikalla huolimattomasti.






tiistai 20. lokakuuta 2015

Minttukrokanttikiekko pikkuleivät

Tällä viikolla on ollut pikkuleipien kokeiluviikko selvästikin. Jo toiset pikkuleivät samasta englannin kielisestä Cookies kirjasta,  jotka houkuttelivat minut testaamaan nämä. Nuo edeölliset,  raidalliset pikkuleivät peittivät maussaan ja makoisuudessaan nämä kiekot, mutta nämäkin pikkuleivät kyllä maistuvat erittäin makoisilta. Mietin että ensi kerralla kokeilen täyteminttusuklaasta tehdä nämä, tällä kertaa kaupasta löytyi tuo minttukrokantti joka olikin maistuva. Pikkuleivät ovat mukavia kun niistä tulee paljon aina niitä tehdessä ja helposti saa sitten tehtyjä pieniä paketteja,  joilla voi muistaa hyviä ystäviä muulloinkin,  kun jouluna. Niin näistäkin pikkuleivistä ovat päässeet nauttimaan hyvät ystäväni. Nämä ovat hyviä harjoituskappaleita tulevia kevään juhlia varten myös. Sillä nämä pikkuleivät varmasti koristavat ainakin meidän perheen juhlapöytää. Toivottasti teidänkin. Ohjeesta tulee n. 50 kpl pikkuleipiä. Herkullisia hetkiä.

Muutama vinkki pikkuleipien tekoon:

  • tee aina tarkasti niin kuin ohje sanoo
  • älä sekoita taikinaa liikaa, muuten pikkuleivistä voi tulla sitkeitä
  • esilämmitä uuni
  • paista uunin keskiosassa pellillä
  • paista kiertoilmassakin 1 pelti kerrallaan
  • ohjeissa on aina merkitty paistetaanko pikkuleivät voidellulla tai voitelemattomalla pellillä,Noudata sitä
  • Nosta pikkuleivät sille tarkoitetulla ohuella lastalla pois pelliltä. Mikäli ohjeessa ei toisin mainita. Huom kauralastut
  • jäähdytä pelti paistamisen välillä. Taikina sulaa tai leviää liikaa jos laitat sen kuumalle pellille.
  • varmista että pikkuleivät ovat aivan kylmiä ennen kuin pakkaat ne säilytystä varten.
  • laita kerrosten väliin leivinpaperia, niin pikkuleivät eivät tartu toisiinsa.



Minttukiekot

1 1/2 dl sokeria
110 g voita pehmennettynä
1 muna
1 rkl maitoa
1 tl vaniliinisokeria
1tl vaniljauutetta
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta tai soodaa
1/2 tl suolaa
3/4 dl minttusuklaata sulatettuna ja jäähdytettynä.

Sulata suklaa. Jätä jäähtymään. Vatkaa sokeri, voi, muna, maito ja vaniliinisokeri yleiskoneessa keskinopeudella vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää jauhot johon leivinjauhe ja suola on sekoitettu, hitaalla nopeudella pehmeäksi taikinaksi. 

Punnitse taikina ja jaa se kahteen osaan. Sekoita puolet taikinasta ja suletettu suklaa kulhossa hitaalla nopeudella huolellisesti sekaisin. Kaaviloi suklaataikina kevyesti jauhotetun leivinpaperin päällä suorakaiteen muotoiseksi. Tee samoin vaalealle taikinalle erillisellä leivinpaperilla. Kaaviloi taikinat yhtä suureksi. Halutessasi voit siistiä reunat leikkaamalla.

 


Kumoa vaalea taikina varovasti suklaataikinan päälle niin että saat reunat tasan. Ota päällimmäinen leivinpaperi pois. Painele tai nipistele sivureunat ja toinen päätyreuna varovasti yhteen. Kääri sitten levyt kääretortun tapaan alkaen pitkältä sivulta. Poista alimmainen leivinpaperi sitä mukaan kun käärit rullaa kiinni. Kääri lopuksi rulla leivinpaperiin tai kelmuun ja anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.



 Lämmitä uuni 180 asteeseen.  Leikka rulla 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Nostele viipaleet voitelemattomalle pellille n. 5 cm päässä toisistaan. Keksit leviät uunissa, jotta pitävät muotonsa eivätkä yhdistyisi toisiina, pidä tuo ohje mielessäsi. Paista viipaleita 8-10 minuuttia uunin keskitasolla. Tai kunnes ovat kiinteitä. Minun uunissani paistoin 10 min.
Pikkuleipien tulee jäähtyä hyvin ennen kuin voit siirtää ne säilytykseen. Säilytä peltilaatikossa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Raidalliset pikkuleivät 3:lla maulla

Lainasin kirjastosta kirjan Cookies, A Cookie lover´s Collection. Ja sieltä pisti heti silmääni nämä keksit. Aineista osan olen soveltanut suomalaisiin aineisiin koska en tiedä olisiko niitä ollut saatavilla. Perusaineistahan pääosin nämäkin tehty. Käytetty vain mielikuvitusta joka on todella onnistunut näiden keksien osalta. Keksit ovat todella maukkaita ja koukuttavia sekä suussasulavia.Aikaa tarvitaan näiden keksien tekoon vuorokausi, joten nopeaa ei ole näiden teko. Ja uunissa paistaminen on jokaisen katsottava oman uuninsa kohdalta. Ohje viitteellinen. Ohjeesta tulee n. 65 pikkuleipää.

2 1/2 dl sokeria
120 g  voita pehmennettynä
1 muna
1 tl vaniliinisokeria
6 1/4 dl jauhoja + 1 rkl
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 rkl unikonsiemeniä
1/2 tl manteliaromia (Dr Öetker)
3/4 dl hienonnettuja coktail kirsikoita, hyvin valutettuna
1 tl Modon Cherry siirappia
2 tl kirsikkahilloa
2 tippaa punaista elintarvikeväriä (Dr Öetker)
1/2 rkl  sokeroimaton kaakaojauhetta

Päivä 1
Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka kooltaan n 12 X 22 cm, leivinpaperilla tai elmukelmulla. Vatkaa sokeri voi, muna ja vaniliinisokeri vatkaimella keskinopeudella  vaaleaksi vaahdoksi. Lisää leivinjauhe ja suola jauhoihin 6 1/4 dl ja vatkaa ne  hitaalla nopeudella kuohkeaksi taikinaksi.

Punnitse taikina. Jaa se 3 yhtä suureen osaan ja lisää kuhunkin mausteet seuraavasti:

1. taikinaan sekoita manteliaromi ja unikonsiemenet
2. taikinaan sekoita 1 rkl jauhoja,  hienonnettut kirsikat, kirsikkasiirpappi, kirsikkahillo ja elintarvikeväri
3 taikinaan sekoita  kaakao. Mä käytin raaka kaakaota.

Painele 1 taikina eli manteliaromitaikina vuoratun vuoan pohjalle tasaisesti
Painele 2 taikina eli kirsikkataikina edellisen taikinan  päälle tasaisesti.
Painele 3 taikina eli kaakaotaikina edellisen taikina päälle tasaisesti.
Peitä kelmulla ja jätä lepäämään jää kaappiin seuraavaan päivään.

Päivä 2
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Ota taikina vuoasta ja poista suojapaperit tai kalvot.

Leikkaa taikina pituussuunnassa kahtia. Leikkaa puolikkaat poikikittain 3 mm:n paksuisiksi viipaleiksi. Nosta voitetelemattomalle pellille. Ja paista.  Jätä 4 cm vara keksien väliin koska keksit nousevat uunissa. Paista 6-8 minuuttia tai kunnes ovat kiinteitä. Anna jäähtyä hyvin. Ennen kuin irrotat leivin paperista keksit. 

Minun uunissa hyvä tulos tuli 8 minuutin kohdalla. Keksit eivät saa tummua liikaa. Maistuvat vatpalaneelta. Tee koepaistos ensin yhdellä keksillä. Vaalea osa jää vaaleaksi,  jos alkavat tummenee,  niin silloin keksit ovat olleet liian kauan uunissa. 

Makoisia hetkiä näiden ihanien keksien parissa. 






lauantai 17. lokakuuta 2015

Punaherukka-Valkosuklaa juustokakku

Tämä kakku levisi leivonta sivuilla yhdeksi suosituimmista ja niin se on ollu Makeaa -Blogissakin erittäin suosittu. Täytyihän minunkin päästä testaamaan kakku, mutta minä seurasin ohjetta Liisan uudesta Makeaa Leivontakirjasta tehdessäni kakkua. Poikkesin ohjeesta hiukan ja lisäsin kakun pintaa vielä kiilteen punaherukasta. Ja mieleeni juolahti koristella kakku oikeilla ruusuilla,  joka aiheuttikin hempeydellään minut tuijottamaan kakkua herkeämättä. Ja sai se paljon kehuja ulkonäöstä jos maustakin työpaikallani. Ohjeen kakkuun löydätte siis uudesta Makeaa- kirjasta ja myös  Liisan Makeaa blogista TÄSTÄ OHJEESEEN.  

Tässä minun kakkuni sitten tulee.


tiistai 13. lokakuuta 2015

Chocolate chips Cookies tuunattuna

Suklaahiput ovat odottaneet kaapissani näitä mahtavan hyviä Cookiesseja. Alkuperäisen ohjeen olen löytänyt pastanjauhanaa -blogista jota mukaellen olen nämä omat keksit tehnyt. Hyvä lisä kekseihin oli nuo kuivatut marjat, jotka saikin kiitosta ystäviltäni. Keksit säilyvät hyvin ja tästä annoksesta tuleekin aika paljon pikkuleipiä. Mutta ei hätää, ne ovat niin suussa sulavia,  jotta eivät ne kauan purkissa vanhene. Suosittelenkin kokeilemaan näitä keksejä vaikka lasten kutsuille, miksei aikuistenkin.

Cookies

1 tl ruokasoodaa
1 tl ruususuolaa
1,8 dl hienoa sokeria
1,8 dl fariinisokeria
220 g huoneenlämpöistä pehmeää voita
2,4 dl rouheasti pilkottuja lempi pähkinöitäsi
4,8 dl rouheaksi pilkottuja suklaapaloja tai
Öetkerin valmispussista valko-ja tummasuklaa hippuja (4 pss)
1 dl kuivattuja karpaloita
1/2 dl kuivattuja mustikoita
1 tl vanijauutetta
2 isoa kananmunaa
5,4 dl jauhoja

Kuumenna uuni 190C asteeseen. Yhdistä kulhossa jauhot sooda ja suola. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä voi ja sokerit sekä vaniljauute. Vatkaa kunnes vaahto on kermaisen pehmeää. Lisää munat yksitellen. Vatkaa aina lisäämisen aikana erittäin hyvin. Lisää jauho-sooda-suola-seoa vähitellen muna-voi-sokeriseokseeen. Vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi käännellen joukkon pähkinät ensin, kuivatu marjat ja lopuksi suklaahiput. Taikina on aika jämäkkää ja siitä tulee käsin hyvin käsiteltävä taikina. 

Lusikoi leivinpaperille keksikokoisella jälkiruokalusikalla pienen pallon muotoisia nokareita. Laita ne lomittain leivinpaperille jotta niille jää leviämisvara. Paista uunissa 9-11 minuuttia. Minun uunini vaati 11 minuutin paiston. Jotta sain kauniin kullan ruskean paistotuloksen. Jäähdytä ja nauti. Säilytä lasi-tai peltirasiassa jotta saat keksit pysymään rapeina.


 Tässä nokareet pellille aseteltuna

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Aamu Brunssi työkavereille

Ajattelin yllättää työkaverini aamu brunssilla ja onnistuinkin siinä aivan hyvin. Kyllä monien ilmeissä oli katselemista ja se hauskuutti kyllä brunssin tekijää.  Brunssin suunnitteluun  pitää käytttää vähän aikaa ja toki vaivaakin,  jotta siitä saa hyvän. Itse leipomalla myös brunssin saa edullisemmin, ja tällä viikolla sattui lähi K-kaupassani olemaan hedelmät 1€/kg joten nekään ei tulleet kalliiksi. Ja kattaus on puoliruokaa, joten minäkin toin kotoa pöytäliinan ja astioita. Myös värien maailma onnistui mukavasti, pöytä vaikutti kutsuvalta.  Pöytä rakennettiin kaapistoista, joka toimi tosi hyvin tähän tarkoitukseen. Brunssi teki hyvin kauppansa ja illalla kotiin lähtiessä oli vain tyhjät astiat tuliaisina. 

 Aamubrunssiini kuului seuraavia tarjottavia

Gluteeniton näkkileipä
Juustosarvet normaalina ja myös gluteenittomana
Erilaisia meloneja
Tuoretta Ananasta
Viinirypäleitä
Kurkkutikkuja
Porkkanatikkuja
Porokupit
Juustosuolaiset höttöset/pallot
Parmesaanikeksit
Tomaatti/Mozzarella Salaatti
Brownies
Suklaatikkuja
Appelsiinituoremehua

Juustosarvet

60 g voita
2 dl ranskankermaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja/gluteenittomia vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl juustoraastetta.

Täytteeksi jokaiselle sarvelle 1 tl tuorejuustoa, ei välttämätön. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle siemeniä. 
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään lukuunottamatta juustoraastetta. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet ranskankermaan, lisää voisula ja viimeisenä juustoraaste. Sekoita taikina mutta älä vaivaa. Puolita taikina kahteen osaan. Jauhota leivinpaperi, taikina on tarttuvaa. Kauli taikina puoliympyrän muotoon ja jaa taikina 8 osaan , täytä ja rullaa sekä taivuta sarven muotoon. Taikina on erittäin höttöistä joten toimi nopeasti ja varovasti. Voitele vedellä ja laita siemeniä päälle. mitä kotoonta löytyy. Minä käytin seesaminsiemeniä. Paista uunipellillä n. 10-12 minuuttia. Kunnes saavan kauniin värin.


Parmesaanikeksit

100 g paremesaania
1 tl kuivattua rosmariinia
4 dl vehnäjauhoja
150 g voita
0,5 dl maitoa
1 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

Raasta parmesaani. Sekoita kaikki muut ainekset,  paitsi rosmariini ja suola (tulevat pinnalle) kulhoon. Vaivaa taikina kunnolla sekaisin. Kannattaa käyttää yleiskonetta jos on. Käsipelilläkin onnistuu. Jaa sekoitettu taikina kahdeksi yhtä suureksi  rullaksi ja kääri ympärille tuorekelmua. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja pötköt jääkaappiin n. 10 min. kunnes uuni lämpiää.Laita leivinpaperi alustalle ja ripottele pinnalle suolaa ja rosmariinia. Voit käyttää myös tuoretta rosmariinia. Pyörittele keksitankoja mausteissa ja leikkaa sen jälkeen n. 0,5 cm paksuja viipaileita. Laita keksit pellille ja paista niitä 10-15 min. Jäähdytä.

Juustopallot n. 40 kpl

4 dl juustoraastetta
4 valkuaista
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele loput ainekset nuolijalla varovasti valkuaisten joukkoon. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. 

Porokupit
2 dl Creme Fraichea
 1 rasia Creme Bonjour Poro tuorejuustoa.
Valmiita kuppeja

Sekoita tuorjeuusto notkeaksi ja lisää joukkoon Creme Fraiche. Sekoita hyvin.  Pursota pikku kupeille. Voit myös käytää tätä tahnaa pieniin ruiskuppeihin. On todella herkullista. 



Gluteeniton näkkileipä

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukan siemeniä
1/1 dl pellavansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
sormisuolaa

Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa sekaisin. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. Laita käsi pussiin tai käytä muovihanskoja ja tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi ja ohueksi. Taikina peittää yhden pellin verran suunnilleen. Sirottele lopuksi sormisuolaa pinnalle. Leikkaa/ viivoita  taikina sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita uuniin 150 asteeseen kiertoilmaan paistumaan n. tunniksi. Jäähdytä näkkileipä ja nauti.







torstai 8. lokakuuta 2015

Passionmousse kakku

Hei, pitkästä aikaa. En sentään ole levännyt laakereillani koko kesää ja alkavaa syksyä, mutta minulla on ollut ongelmia saada päivitettyä blogiani kone ongelmien vuoksi. Ja siksipä pikkuhiljaa päivittelen ohjeita ja kuvia  mitä olen leiponut , nyt blogiini talteen, ja pääsen taas maailman kartalle, kuvainnollisesti. Onkin harmittanut kun en ole heti voinut ohjeita päivittää ja voi olla että osa niistä on jossain mielensopukoissani jotka joskus ehkä sieltä palaavat. Mutta ei onneksi kaikki.

Aloitankin nyt siitä kun halusin kesällä muistaa kauneuden ammattilaisia , joilla asioin ja heille sitten tein molemmille Passionmoussekakut. Erilaisilla koristuksilla voi samasta kakusta saada eri tarkoituksiin juuri sopivan. Näissäkin kakuissa oli jotain joka kuvasti kakun saajia. Olipa ilo nähdä se yllätyksen tuoma ilo ja lämmin vastaanotto. Minun tapani onkin muistaa ystäviäni leivonnaisilla aina tilaisuuden tullen. Tänäänkin vein pussillisen keksejä ihanalla työkaverille. Mutta tässä tulee kuitenkin kuvat näistä moussekakuista. Ihanaa...jatkoa seuraa.......