Aamu Brunssi työkavereille

Ajattelin yllättää työkaverini aamu brunssilla ja onnistuinkin siinä aivan hyvin. Kyllä monien ilmeissä oli katselemista ja se hauskuutti kyllä brunssin tekijää.  Brunssin suunnitteluun  pitää käytttää vähän aikaa ja toki vaivaakin,  jotta siitä saa hyvän. Itse leipomalla myös brunssin saa edullisemmin, ja tällä viikolla sattui lähi K-kaupassani olemaan hedelmät 1€/kg joten nekään ei tulleet kalliiksi. Ja kattaus on puoliruokaa, joten minäkin toin kotoa pöytäliinan ja astioita. Myös värien maailma onnistui mukavasti, pöytä vaikutti kutsuvalta.  Pöytä rakennettiin kaapistoista, joka toimi tosi hyvin tähän tarkoitukseen. Brunssi teki hyvin kauppansa ja illalla kotiin lähtiessä oli vain tyhjät astiat tuliaisina. 

 Aamubrunssiini kuului seuraavia tarjottavia

Gluteeniton näkkileipä
Juustosarvet normaalina ja myös gluteenittomana
Erilaisia meloneja
Tuoretta Ananasta
Viinirypäleitä
Kurkkutikkuja
Porkkanatikkuja
Porokupit
Juustosuolaiset höttöset/pallot
Parmesaanikeksit
Tomaatti/Mozzarella Salaatti
Brownies
Suklaatikkuja
Appelsiinituoremehua

Juustosarvet

60 g voita
2 dl ranskankermaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja/gluteenittomia vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl juustoraastetta.

Täytteeksi jokaiselle sarvelle 1 tl tuorejuustoa, ei välttämätön. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle siemeniä. 
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään lukuunottamatta juustoraastetta. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet ranskankermaan, lisää voisula ja viimeisenä juustoraaste. Sekoita taikina mutta älä vaivaa. Puolita taikina kahteen osaan. Jauhota leivinpaperi, taikina on tarttuvaa. Kauli taikina puoliympyrän muotoon ja jaa taikina 8 osaan , täytä ja rullaa sekä taivuta sarven muotoon. Taikina on erittäin höttöistä joten toimi nopeasti ja varovasti. Voitele vedellä ja laita siemeniä päälle. mitä kotoonta löytyy. Minä käytin seesaminsiemeniä. Paista uunipellillä n. 10-12 minuuttia. Kunnes saavan kauniin värin.


Parmesaanikeksit

100 g paremesaania
1 tl kuivattua rosmariinia
4 dl vehnäjauhoja
150 g voita
0,5 dl maitoa
1 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

Raasta parmesaani. Sekoita kaikki muut ainekset,  paitsi rosmariini ja suola (tulevat pinnalle) kulhoon. Vaivaa taikina kunnolla sekaisin. Kannattaa käyttää yleiskonetta jos on. Käsipelilläkin onnistuu. Jaa sekoitettu taikina kahdeksi yhtä suureksi  rullaksi ja kääri ympärille tuorekelmua. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja pötköt jääkaappiin n. 10 min. kunnes uuni lämpiää.Laita leivinpaperi alustalle ja ripottele pinnalle suolaa ja rosmariinia. Voit käyttää myös tuoretta rosmariinia. Pyörittele keksitankoja mausteissa ja leikkaa sen jälkeen n. 0,5 cm paksuja viipaileita. Laita keksit pellille ja paista niitä 10-15 min. Jäähdytä.

Juustopallot n. 40 kpl

4 dl juustoraastetta
4 valkuaista
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele loput ainekset nuolijalla varovasti valkuaisten joukkoon. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. 

Porokupit
2 dl Creme Fraichea
 1 rasia Creme Bonjour Poro tuorejuustoa.
Valmiita kuppeja

Sekoita tuorjeuusto notkeaksi ja lisää joukkoon Creme Fraiche. Sekoita hyvin.  Pursota pikku kupeille. Voit myös käytää tätä tahnaa pieniin ruiskuppeihin. On todella herkullista. 



Gluteeniton näkkileipä

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukan siemeniä
1/1 dl pellavansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
sormisuolaa

Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa sekaisin. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. Laita käsi pussiin tai käytä muovihanskoja ja tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi ja ohueksi. Taikina peittää yhden pellin verran suunnilleen. Sirottele lopuksi sormisuolaa pinnalle. Leikkaa/ viivoita  taikina sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita uuniin 150 asteeseen kiertoilmaan paistumaan n. tunniksi. Jäähdytä näkkileipä ja nauti.







Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit