Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

maanantai 10. marraskuuta 2014

Macarons

Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli tehdä Macaron leivonnaisia. Ja kokeilla täytettä mieli raaka-aineistani eli valkosuklaasta ja passionista. Viikonloppuna olikin aikaa enemmän ja talon jauhopeukalo emäntä pääsi mielipuuhaansa eli leipomaan. Ohjeen olen saanut ystävältäni jota en ole aiemmin kokeillut. Joten jännitystä oli hiukan ilmassa. Etenkin kun olin lainannut sokerilämpömittarini ystävälleni Ullalle. Mittaria tarvin Italialaiseen marenkiin tässä ohjeessa.Ohje toimikin loistavasti , mittarin puuttumisesta huolimatta. Ja tuloksena oli taivaallisen hyviä Macaronsseja. Tuo täyte etenkin vei kielen mennessään. Ohjeesta tulee 8 pellillistä puolikkaita. En ikävä kyllä laskenut paljon kappaleita sain,  mutta paljon niitä oli kotioloihin. Halusin tehdä vaalean Beigejä Macaronsseja ja onnistuin siinä käyttämällä  Wiltonin Ivory(1g) sekä Valkoista (2 tippaa) väriä.

Suosittelen tehdä itselle sabluuna pursotusta varten jollekkin pahville esim. suurella tyllalla. Niin pursotus onnistuu paremmin ja saat tasaisen kokoisia Macaroneja.

Pohja
300g mantelijauhetta
300 g tomusokeria

Yhdistä edelliset ja siivilöi ne 3 kertaa tai aja tehosekoittimessa

110 g valkuaisia ja 1g väriainetta

Sekoita väriaine valkuaisten joukkoon . Sen jälkeen lisää valkuais-väriaineseos sekoitettuun ja siivilöityyn manteli-tomusokeriseokseen. Suojaa kelmulla ettei kuivu.

Italialainen marenki (valkuaiset-sokeri+sokeriliemi)

110g valkuaisia ja 30 g sokeria

Vatkaa yleiskoneella ja lisää sokeri vähitellen valkuaiseokseen. Vatkaa kunnes jää huippu vispilää nostettaessa.

Sokeriliemi

300g siro sokeria ja 100 g vettä

Keitä sokeri ja vesi kunnes saavutat 120 C
Lisää sokeriliemi italialaisen marengin joukkooon voimakkaasti vatkanen , yleiskone lähes täydellä teholla. Jatka vatkaamista kunnes lämpötila on  marengissa 37-40 astetta.
Lisää italiaista marenkia aiemmin tehtyyn tahnamaiseen pohjaan, ensin 1/3 osa ja sitten lisää erissä loput.
Anna Macaroncien kuivua "kuorrettua" 30-60 min. Kokeile pintaa ennen paistoa.
Pursota 10-14 O tyllalla. Taputtele peltiä pöytään vasten muutaman kerran , jotta saat ilmakuplat pois. Paista 130 asteessa uunin kakkostasolla kiertoilmalla.13 minuuttia. Tai tarkista oman uunisi lämpötilat.

Täytä jäähtyneet puolikkaat.

Täyte
83,3 g passionpyrettä
250 g valkosuklaata.

Sulata pyre ja suklaa ja sekoita ne keskenään. Pistä sen jälkeen pursotuspussiin ja jäähtymään jääkaappiin. Kun hiukan jäähtynyt pursota macaronssin keskelle ympyrä ja paina toinen puoli päälle. Jos löystyy liikaa laita hetkeksi pakkaseen ja jatka pursottamista.

Tämä täyte riitti juuri sopivasti tähän ohjeen määrään macaronsseja.









30 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida, kun macaronit ovat itselleni olleet yksi kompastuskivi. Aluksi testailin macaroneja varmaan 15 kertaa ranskalaisella menetelmällä, eikä kertaakaan onnistunut. Ulkoisesti olivat nättejä, mutta sisältä onttoja. Vaihdoin italialaiseen ja kappas, sen jälkeen niistä tuli just sellasia kuin pitikin :) Nämä sun ovat todella kauniita! Ja aivan ihanan kuulloinen täytekin, varmaan kivan raikas, nam!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Suklaapossu, totta puhut, nämä macaronin valmistus on kyllä salatiedettä, kun joka vaihe tulee tehdä huolellisesti ja tarkasti. Luulen että tällä kertaa tuo leipuriopettajan ohje oli syy onnistumiseeni, vaikkakin jännitin kun sokerimittari oli kylässä. Tämä ohje on ehkä hiukan työläämpi mutta palkitsee tekijänsä. Toki uunillakin on oma osansa näiden onnistumisessa. Täyte on mielestäni paras ja ihanan raikas, hyvänä kakkosena tulee mustikkatäyte, joka minun mieleeni. Kolleganikin tykkäsivät tuosta passiontäytteestä. Ja kuinka helppo tehdä .

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat! Pitäisikin testata tällä ohjeella, jos sais onnistumaan... :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tita, kokeile ihmeessä, mutta huomioi ohjeen koko

    VastaaPoista
  5. Hei, kokeilin reseptiäisi ja se kannatti. Minä vaihdan italialaisiin :) Tein kolmasosan taikinaa ja siitä tuli noin 30 pientä macaronssia.
    Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiikeritaikina, kiva kun reseptistä oli iloa sinulle ja kiva tietää tuo määrä, ihmettelinkin kun niitä vain riitti ja riitti.😃

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti palautteesi lämmitti.

      Poista
    2. Ajattelin ruveta kokeilemaan macaronseja tällä ohjeella, mutta paljonko olisi paistolämpötila talvallisella uunilla, kun ei ole kiertoilmauunia? Korkeampihan se pitää olla, mutta paljonko?

      Ja Ohjeestako tulee vain 5-7 macaronsia?

      Poista
    3. 150 astetta 13-15 min uunista riippuen alimmalla tasolla. Ohjeesta tulee n. 90 macaronia. Kannattaa pienentää jos et tarvi noin paljoa.

      Poista
    4. Kiitos nopeasta vastaamisesta. mitenhän mä ymmärsin, että 5-7 macaronsia (jos pursotetaan 10-14 0-tyllalla)
      Tämä väsymys tekee, että hyvä lukea :D.

      Mukavaa vkonloppua!

      Poista
    5. Kiitos, minä teen Macaronceja 10 tyllalla josta tulee juuri sopivan kokoisia niin kuin kaupassa myytävätkin. Isompi halkaijalla tulevat liian isoja minusta. Tietysti se riippuu myös kuinka paljon pursottaa paperille. Mulla tehtynä sabluuna jonka mukaan pursotin, ja tein sabluunan tyllalla joka oli halkaisiltaan 2,5 cm. Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
    6. Kiitos, minä teen 10 tyllalla ja sabluunalla ,jonka olen tehnyt 2,5 cm halkaisiltaan olevalla tyllalla itselleni, jotta saan tasakokoisia Macaronceja. Hyvää viikonloppua ja onnea macaronien tekoon.

      Poista
  7. Moi Irma, tänään kokeilen tätä sinun ohjetta. Keinot alkaa olla jo välissä. Pakko onnistua. Nämä sinun ovat niin kauniita ja täydellisiä. Toivottavasti minulle tulee samanlaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä ohje ollut paras onnistumisen kannalta. Toivottavasti myös sinulle. Olen kokeillut muitakin ja ehdottamasti tämä kondiittorilta saamani ohje on paras.onnea yritykseen

      Poista
    2. Moi Irma! Onnistuin! Tein puolikkaan ohjeestasi :) Tein minikokoisia ja niitä tuli noin 100 kpl ja niistä kauniita käyttökelposia noin 70 kpl. Joihinkin ei noussut jalkaa kokonaan vaan vain toiselle puolelle. Ja joihinkin jäi huiput näkyviin. Luulen, että minulla taikina oli hiukan liian kovaa. Ensi kerralla sekoitan hieman kauemmin ennen pursotusta. Teen keskiviikkona lisää. Onko sinulla joitan omia kikkoja noihin minun mainitsemiin kompastuskiviin?

      Poista
    3. Hienoa Anni, katsoin kerran brittiläisen videon macaronien teosta ja hän neuvoi siinä että pyöräytä taikinaa n. 40 krt niin että nuolijalla kauhaiset oikealta vasemmalle ja siitä sitten keskeltä läpi. Tämän jälkeen olen valuttanut taikinaa että näen että se on juoksevaa, jos ei niin olen pyöräyttänyt kerran tai kaksi vielä. Italiainen Marengin kanssa kannattaa olla erittäin tarkka ja valuttaa sokeriliemi todella hitaasti marenkiin. Se miksi reunus muodostuu vain toispuoleisesti minulla ei ole kokemusta.

      Poista
    4. Kiitos Irma ohjeista! Keskiviikon erää sekoittelen ainakin 40 krt :) Opettelen vielä uuden uunini lämpötiloja. Toispuoleinen jalka johtuu varmaan jotenkin siitä. Minulla idyllinen paisto tuli 140 astetta ja 17 minuuttia.

      Poista
    5. Ole vielä varovainen että et tee taikinasta liian löysää, sillä se on tuhoon tuomittu sitten.

      Poista
  8. Heippa! Kokeilin ohjettasi ja sain osittain onnistuneita macaroneja.Maku ja rakenne ok, mutta ulkonäkö.. Osaan valmiisiin macaroneihin jäi huiput näkyviin. ( löysempi massa parempi..?) Suurempi osa, noin puolet oli kallellaan ja jalka nousi epätasaisesti.. Tuo neuvomasi 40kerran sekoitus. Tarkoittaako se, että marenkimassan ja manteli-tomusokeri-valkuaisseoksen yhdistämisessä sekoitetaan 40 kertaa. Kuinka muuten, lisätäänkö sokeri heti vatkatessa valkuaisten joukkoon? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sonjaa, huiput jäävät macaronien pintaan jos taikinaa on sekoitettu liian vähän. Voi olla uunistakin osittain. Tuo 40 kierrosta on n. Mitta mutta lähellä totuutta että massa on juuri oikeanlaista. Se 40 sekoitus on siinä vaiheessa kun kaikki aineet on yhdistetty. Tänään kuin tein toisella ohjeella, laskin myös kierrokset kun kääntelin taikinaa ja se oli just eikä melkein tuo 40 kierrosta. Tarkistin taikinan vielä valuttamalla sitä kaapimestani ja valui hiljakseen alas. Pursotettaessa massa oli juoksevaa, mutta ei liian juoksevaa. Valkuaista vatkataan sen verran ennen sokerin lisäämistä että se näyttää suunnilleen
      saippuavaahdolta, ja sen jälkeen lisätään sokeri vähin erin valkuaisvaahtoon. Toivottavasti osasin vastata sinulle.

      Poista
  9. Kuinka paljon aikasemmin tarjoilua macaronsit voi tehdä? Siis kauanko kuoret säilyy ja kannattaako täyttää samana päivänä kun tarjoilee?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Taru, Minä teen ne viikkoa aikaisemmin, täytän ja pakastan. Juhla aamuna otan ne pakkasesta, jolloin ovat tarjoilu valmiit ja sulavat hetkessä. Joku sanonut että kuoria voi säilyttää ilmatiiviisiin muovipussissa viikkojakin, mutta minä tykännyt tuosta pakastamisesta, jolloin saan ne tuoreena syödä ja jopa ehkä hiukan parempina. Jos sulla kuoret valmiina voit täyttää ne edellisenä iltana valmiiksi, mutta silloinkin suosittelen tiiviiseen rasiaan ja kylmään laittamista.

      Poista
  10. Heippa. Saako tyhmä kysyä tuosta "kuorrute" vaiheesta, seisooko taikina ennen pursotusta tunnin vai pursotuksen jälkeen pellillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kysymys ei ole tyhmä vaan oleellinen osa macaronien tekovaihetta, jotta jalka nousee kuoreen. . Paras ohje ei ole tuntimääreinen vaan se että kuoren pinta on kuiva. Joskus siihen menee puoli tuntia, joskus tunti ja joskus vielä kauemminkin. Ilman kosteus vaikuttaa onnistumiseen kuivatuksessa.kesäkuumalla pitää tehdä kotioloissa jo temppuja jotta kuivatuksen saa säällisessä ajassa. Joskus jopa vuorokauden aikakin voi vaikuttaa. Eli kun kokeilet sormen päälläsi varovasti ja se ei jää kiinni kuoreen, niin kuoret on paistovalmiita. Hyvällä säällä 1/2 -1 h riittää.

      Poista
  11. Heippa! Tein macaronsit ohjeellasi ekaa kertaa ja onnistuin vaikka unohdin ilmakuplien kopauttelun!! Kiitos ohjeesta Irma ❤ Tein puolikkaalla ohjeella ja sain 35 kpl leivoksia. Kysymykseni koskee seuraavaa: Voiko massan pursottaa pellille osissa ja loppu jää ns pursotuspussiin/kulhoon odottamaan? Jos teen koko ohjeella niin keittiööni ei mahdu kahdeksaa leivinpaperillista macaronseja kuivumaan ja paistoa odottamaan ��
    Terv. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna, ihana kuulla että onnistuit 💗 Kannattaakin näin isossa määrässä laittaa pursotus pussiin vain osa, jotta taikina ei lämpene, ja loppu muovitettuna esim taikinakulhossa. Säilyy, mutta hyvä olisi saman päivän aikana käyttää. Irma

      Poista
    2. Kiitos tästä vastauksesta! Mahtava juttu, helpottaa kummasti pienessä keittiössä puuhastelua.
      Ihanaa kesän jatkoa sinulle!!
      Terv. Hanna

      Poista
    3. Ihanaa kesää sinullekkin Hanna, ja ehkä jotain mansikkaista leipomista ,-) Irma

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista