Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Gluteeniton Irish Cream juustokakku Modon siirapilla



Sain  Modolta hiljan erilaisia makusiirappeja  testiin ja niistä leivontaan kokeilen nyt Irish Cream siirappia juustokakussa. Modon makusiirapit ovatkin ahkerassa käytössäni, agavesiirappi toimi hyvin porkkanakakussa, Vaahterasiirappia olen käyttänyt lettujen kanssa ja kuivakakussa. Kirsikkasiirappi odottaa seuraavaan suklaleivontaan. Irish Cream siirappia kahvihetkissä ja tänään sitten tässä hyydytettäväsdä juustokakussa. Nämä ovat mainioita, antamaan makuja leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Kakun voi tehdä myös laktoosittomana jos vaihtaa mascarponen esim. Laktoosittomaan vaniljajogurttiin.

Pohja
150g semperin suklaakeksejä
75g voita

Täyte
6 liivatelehteä
4,5 dl vispikermaa
175 gr laktoositonta Philadelfia tuorejuustoa
250g mascaerponejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 rkl Modo IrishCream siirappia
1 dl IrishCream suodatinkahvia
3 rkl kahvilikööriä



Murskaa keksit monitoimikoneella ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita leivinpaperi vuoan pohjalla sekä reunakalvo. Näin saat kakusta sileän ja irti hyvin vuoasta.  Painele seos irtopohjavuoan 22 cm pohjalle tasaisesti.
Laita liivatelehdet likoamaan veteen.
Vispaa kerma sähkövatkaimella, johon lisäät vaniljasokerin ja sokerin.
Notkista tuorejejuusto ja mascarpone yhdessä . Sekoita seos kermavaahtoon vatkaten hyvin joukkoon.
Lisää seuraavaksi  mausteet IrishCream siirpappi sekä kahvilikööri hyvin kermaseokseen sekoittaen.
Lämmitä lopuksi kahvi ja liuota liivatelehdet siihen. Sen jälkeen ohuena nauhana koko ajan sähkövatkaimella vatkaten kermavaahto tuorejuusto seokseen.
Kaada koko seos irotpohjavuokaan keksiseoksen päälle. Levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään  väh. 4-5 tunniksi tai mielummin seuraavaan päivään. Jos on kiire niin pakastimessa voit hyydyttää kakun myös n. 1/2 tunnin ajan.
Irrota kakku vuoasta varovasti. Poista kalvot ja leivinpaperi. Koristele marengeilla ja suklaalla tai haluamallasi tavalla.








Modon siirappeja




Nautinnollisia hetkiä kahvin kera.


4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Ja näyttääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tita, sait hymyn huulilleni. Tämä oli onnistunut kokeilu, sulaa suussa.

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa oikein oivalta. Pitänee testata :)

    Ohjeessa vilahtelee IrishCream-suodatinkahvi. MItähän se mahtaa olla? Tai siis on varmaan kermalikööriä ja kahvia sekaisin, mutta missä suhteessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, tuo irishcream kahvi on kyllä ihan suodatijauhatus kahvia. Sitä saa irtokahviajauheita myyvistä liikkeistä. Itse sain tuon kahvipussin lahjaksi.

      Poista