Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

lauantai 10. tammikuuta 2015

Vadelma- Valkosuklaa moussella täytetty täytekakku

Tämän kakun osanhan  olette nähneet ylätunnisteena kotisivuillani, mutta halusin sen myös näkyvän omilla sivuillani. Kakku on ollut minulle siitä tärkeä, kun Koko Suomi Leipoo kuvaajat tulivat ensikerran kotiini kuvaamaan , minun tuli tehdä sitä varten tämä kakku. Jännitystä piisasi kun kuorrutin kakkua massalla, ja mietin kuumeisesti kuinka sen koristelisin. Kakku onneksi  saikin sitten tuotanto- ja kuvaustiimiltä mukavat kehut kahvipöydässä kun sitä yhdessä nautimme kera kahvin ja muiden leivonnaisten. Nyt se on ihana muisto vain.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti