Pienet Poropiiraat

Nämä sievät ja  pikkupiiraat maistuvat poron ystäville. Piiraiden juju on reilu määrä kylmäsavuporoa murean taikinakuoren sisässä. Koristelu raikastaa piiraiden ulkonäköä ja antaa tietysti myös makua. Muffinivuoan avulla valmistat kätevästi pikkupiiraita, mutta tällä ohjeella voit leipoa myös tavallisen pyöreän piirakan. Keskikoiseen pyöreään vuokaan riittää ½ pohjataikinasta. Minulla ei ollutkaan  kaikkia koristeluaineita, mutta laitan ehdotukseni tähän ohjeeseen.
Piiraita tuli 18 kpl muffinssivuoalla tehtynä.

Pohja: 
200 g voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
¾ tl suolaa
3-4 rkl vettä

Täyte:
200 g kylmäsavuporoa
1 tl timjamia
1 dl ruokakermaa
1 dl porotuorejuustoa
2 dl creme fraichea
2 kananmunaa
2 tl piparjuurta
Punaista pestoa 1 tl kullekkin piiraalle
½ tl mustapippuria ruohittuna
n. 1 dl juustoraastetta, esim. emmental

Koristeluun:
Persiljaa
kirsikkatomaatteja
paahdettuja pinjansiemeniä 
  1. Valmista ensin pohjataikina: Nypi rasva jauhojen ja suolan joukkoon kulhossa. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
  2. Voitele muffinipelti hyvin.  Ota sopivalla muotilla pyöreitä paloja ja Painele varovasti  taikinaa muffinipeltin pohjalle ja reunoille. 
  3. Laita vuoka noin vartiksi jääkaappiin, niin taikina ehtii vähän kovettua ennen kypsentämistä.
  4. Ennen uuniin siirtämistä asettele taikinapohjien päälle esimerkiksi kuivattuja herneitä, jotta taikina pitäisi muotonsa paiston aikana. Esipaista pohjia 200 asteessa 10–15 minuuttia. 
  5. Valmista täyte: Leikkaa kylmäsavuporoa pieniksi paloiksi, jotta mahtuvat hyvin  piirakkapohjiin.. Sekoita kerma, creme  fraiche, savuporotuorejuusto ja  kananmunat, piparjuuri sekä mustapippuri kulhossa.
  6. Asettele täytteet esipaistettujen pohjien päälle: ensin Savuporopalat pohjalle, sitten Teelusikallinen pestoa , pilkottua tilliä ja juustoraastetta. Valuta kermaseosta muiden täytteiden päälle, noin 2-3 rkl kuhunkin piiraaseen.
  7. Paista piiraita vielä 10-15 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin. Irroita varovasti muffinivuoasta.
  8. Koristele piiraat tarjolle persiljalla puolitetuilla kirsikkatomaateilla ja pinjansiemenillä.



Kommentit

  1. Tällaiset pikkupiiraat ovat kyllä tosi hyviä tarjottavia juhlissa, mutta sopivat myös vaikkapa pieneksi välipalasi. Ihanan kuulloinen täyte, savuporo on ihan ykkönen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin olen ihan ihastunut tuohon savuporoon, ja nämä ovat tosi maukkaita. Pesto tekee kivan säväyksen tähän. Olen kyllästynyt ikäisiin kinkkutäytteisiin. Ja juhlissapa nämä ovatkin hyviä tarjottavia. Tänään tein vielä savuporo piirakan kun jäi eilisestä jäljelle aineita, sen tein hiukan toisenlaisella ohjeella , jonka laitan myös sivuilleni piakkoin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit