Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

tiistai 30. syyskuuta 2014

Sitruunakakku Lakritsipohjalla


Minulla oli jäänyt sitruunoita joten mietin kovasti mitä niistä tekisin,  kunnes muistin lukeneeni Leivotaan lehdestä tästä kakusta. Itse tein kakun iltamyöhäsellä ja 20 cm halkaisiltaan olevaan vuokaan ja unohdin laittaa tuon reunakalvonkin vuokaan mitä aina yleensä käytän tällaisissa kakuissa. Syy siihen johtuu siitä että reunanauhalla saa niin siistin reunan . Tämä kostautuikin tässä kakussa ja reuna ei tyydytä nyt minua. Mutta kakku on kotitarpeisiin joten ei haittaa. Myös se,  että tein niin myöhään kakkua en malttanut odotella hyytymisaikoja,  näkyy mielestäni kakussa. Kakku on kyllä sitruunan rakastajan kakku ja maistuu todella herkulliselle näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Suorittelen lämpimästi kokeileemaan tätä kakkua vaikka onkin ehkä vähän suuritöisempi.


Pohja
125 g manteleita
1/2 dl sokeria
1  1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl lakritsijauhetta
75 g huoneenlämpöistä voita

Lemon Curd
2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1 dl vastapuristettua sitruunan mehua
3 munaa
2 dl sokeria
100g voita

Sitruunamousse
4 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
2 dl tomusokeria
3 keltuaista
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori ja mehu
2 dl kermaviiliä

Sitruunahyytelö
2 liivatelehteä
1 dl sokeria
1 dl vettä
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1 tl sitruunan vastapuristettua mehua

Uuni 175 C keskitaso
Pohja
Rouhi mantelit karkeaksi. Sekoita sen jälkeen mantelirouhe, sokerit, lakritsijauhe ja jauhot. Lisää sekaan pehmeä voi. 
Vuoraa 24 cm halkaisiltaan olevan irtopohjan vuokaan pohjalle leivinpaperi. Painele taikina vuoan pohjalle. Paista uunissa 14-16 min. Anna jäähtyä. irrota sen jälkeen vuoka ja käännä kakkupohja toisin päin. Laita takaisin vuokaan ja vuoraa reunat reunakalvolla.

Lemon curd
Laita kattila vesihauteeseen ja kaada yllä olevaan  astiaan raastettu sitruuna ja mehu. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti ja kaada ne sitruunoiden joukkoon yhteen. Hauduta matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes sakenee. Nosta sivuun ja vatkaa voi sekaan pieninä nokareina. Anna jäähtyä kylmässä.

Sitruunamousse
Vaahdota kerma puolikovaksi.  Laita liivatteet n. 5 minuutiksi kylmään veteen. Vaahdota erillisessä astiassa  tomusokeri ja keltuaiset ilmavaksi . Purista liivatteista vesi ja sulata ne matalalla lämmöllä  pienessä tilkassa vettä. Sekoita liivate munavaahtoon. Lisää sitruunamehu ja kermaviili.. Kääntele lopuksi kerma varovasti joukkoon. Sekoita tasaiseksi varovasti myös. Levitä kakkupohjalle lemon curdia ja kaada mousse päälle. Anna hyytyä jääkaapissa väh. 2 tuntia.

Sitruunahyytelö
Laita liivatteet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kiehauta vesi ja sokeri. Siirrä sivuun. Purista liivatteista vesi ja sekoita ne kuumaan sokeriliemeen. Lisää kuoriraaste ja mehu. Anna jäähtyä huoneenlämmössä kunnes koostumus muistuttaa valkuaista. Levitä hyytelö tasaiseksi hyytyneen kakun pinnalle. Anna hyytyä kakun mielellään  yön yli tai vähintään 3 tuntia. . Koristele.




2 kommenttia:

  1. nam että on herkullisen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna on yksi lempiaineksiani ja rakastan sitä leivonnaisissa. Tässäkin kakussa se pääsee oikeuksiinsa. Ja mukavaa jos kakun ulkonäkö miellyttää. Kiitos

      Poista