Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lemon Curd

Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä itse lemon curdia . Eilen kaupassa muistinkin ostaa luomu sitruunoita joista tulee paras lemon curd. Näin olen jostain lukenut. Olisin halunnut etsiä ohjeen jostain ulkomaiselta blogista, mutta en innostuksissani joutanut , kun piti päästä sitä jo tekemään. Otin ohjeen Maku sivustolta ja siitä syntyi taivaallisen hyvänmakuista lemon curdia, mutta olisin odottanut sen olevan hiukan paksumpaa, silti toimii hyvin tällaisenaankin. Testasin sitä paahdetun paahtoleivän päällä. Huomenna työkaverini saa yllätyksenä toisen purkeistani, josta on haaveillut.

  • 4 kpl
    keltuaista
  • 2 dl
    sokeria
  • 1 1/2 rkl
    sitruunankuoriraastetta (hienoa)
  • 1/2 dl
    sitruunamehua
  • 50 g
    voita (huoneenlämpöistä)
  • 1 tl
    vaniljasokeria
    Vatkaa keltuaiset ja sokeri vesihauteessa vaaleaksi ja sakeaksi vaahdoksi. Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Lisää ne varovasti liedellä olevaan keltuais sokeri vaahtoon. Ota vesihauteessa oleva astia sen jälkeen pois levyltä, anna jäähtyä hiukan ja lisää lopuksi pilkottu voi vatkaten seokseen.
    Purkita ja laita jääkaappiin yön yli. Voit sekoitella purkkia jääkaapissa ollessa aika ajoin ensimmäisenä iltana. Ja ah... niin pehmeä, makoisa lemon curd tahna on syntynyt 

5 kommenttia:

  1. Kaiken maailman curdit on aina ihania! Bongasin jostain blogista puolukkaisen version voi ihanuus! Ihan huippua ;)

    http://ellysinbakemyday.blogspot.fi/

    Tässä blogissa leivotaan makeita leivonnaisia, kakkuja ja milloin mitäkin. Kohti herkuttelua mennään rennolla asenteella ja monipuolisin reseptein aina hiukan pienellä twistillä ja joskus ihan näppituntumalla. Mummolta opittuna, saattavat leivonnaiset olla aina vähän omia sävellyksiä perinteisistä ja muiden kokkien tekeleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellysi kiitos kivasta kommentista. Täällä tosiaan on leivottu vaikka mitä ja odottelen hetkeä että pääsen tekemään enemmän kakkujakin, jota oikein odotan. Pääni kovalevyllä on jonossa paljon reseptejä joita tulette vielä näkemään täällä. Osa muualta otettuja ja osa ajan Haminan arkistostani, joita kun ehdin niin pääsee keittiöni emännän käsittelyyn.

      Poista
  2. Hei Irma,
    Löysin Koko Suomi leipoo-fanina tämän blogisi ja heti kuin tilauksesta ihanan tavan käyttää piparien koristelusta yli jääneitä keltuaisia. Lemon curdista vaan pitää tehdä taas jotain hyvää leipomista, täähän kävisi vaikka kääretortun väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini. Tervetuloa uudelleen. Hyvältä kuulostaa tuo kääretorttu idea, taidanpa kokeilla sitä itsekkin.

      Poista
  3. Tervetuloa myös vastavierailulle, osoitteeni on:

    http://ninnaleipoo.blogspot.fi

    VastaaPoista