Päärynä-Valkosuklaa piirakka

Omenoita on tehty jo monessa muodossa joten teki mieli tehdä jotain muuta. Kaupassa päärynät kutsuivat minua ja siitää piirakan sitten tekaisin. Tällä ohjeella ilman valkosuklaata olen tätä ohjetta käyttänyt useissa marjapiirakoissa. Piirakka oli uunissa kun naapurini sattui ovelleni ja totesi että mikä mielettömän hyvä tuoksu taas tulee teidän ovesta. Siinä olin samaa mieltä. Ohjeen kirjoittelen huomenna mehun tekemisen lomassa.


Taikina:
3 kananmunaa
3,75 dl sokeria
  150g voita
100 gr sulatettua valkosuklaata
200 g cremè fraichea
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori sekä mehu

Pinnalle:
5 - 6 pientä päärynää
n. puolikkaan sitruunan mehu
mantelilastuja

Tarjoiluun:
tomusokeria,  suklaa raitaa sulatetulla suklaalla 

 Kuori päärynät, halkaise ne puoliksi ja poista siemenkodat. Puserra päärynöiden päälle puolikkaan sitruunan mehu estämään tummuminen sekä antamaan päärynöille hieman makua.

 Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi

Laita voi ja valkosuklaa vesihauteeseen sulamaan. Älä anna koskettaa vettä.  Lisää joukkoon vähitellen sekoittaen sulatettu voi-valkosuklaaseos 

Lisää cremè fraiche. 

Siivilöi taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet.

 Lisää sitruunan kuori sekä mehu, ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun pyöreään korkeareunaiseen piirakkavuokaan. Painele päärynän puolikkaat taikinaan ja ripottele pinnalle mantelilastuja.

 Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes kypsää jonka voit kokeilla tikkutestillä . Peitä piirakka loppuvaiheessa leivinpaperilla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Jäähdytä piirakka ja sihtaa päälle tomusokeria jakoristele sulatetulla suklaalla.

Sulata 30 gr tummaa suklaata ja vedä päälle viivoja ylös alaisin. 

Minäkin lisäsin suklaan lopuksi mutta siitä kuvaa ei tullut.
Tätä piirakkaa voi myös käyttää marjojen, omenoiden , persikoiden, raparperin kanssa ja kaikista tulee yhtä herkullisia. Makumaailma vain on erilainen.

Kommentit

  1. Päärynä tortuissa on yllättävän hyvää ! Kokeilen tällä viikolla.
    Lapsuuden kaikki oikeat tädit ja 'naapurintädit' tekivät aina päärynäleipomuksia ja ne maistui !

    VastaaPoista
  2. Päärynä on minunkin suosikkini leivonnaisissa. Uunissa poistuessaan se vielä pehmenee mukavasti ja tulee herkullisemmaksi. Myös blogissani oleva päärynä hyytelö kakku on yksi suosikeistani. Odotan innolla millaisen reseptin blogistasi löydän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit